Pietarin vesilaitos Vodokanal perusti Nuorten ympäristökeskuksen vuonna 2002 vuonna 1858 rakennetun vanhan Päävedenpuhdistuslaitoksen tiloihin.
Ensimmäinen YEC:n toteuttama projekti oli ”Pelastetaan vesi yhdessä!”. Projektiin osallistuneet olivat samalla ensimmäiset, jotka osallistuivat keskuksen toimintaan. He tutkivat veden kulutusta kotona ja keksivät uusia tapoja suojella vesistöjä.
Yhdentoista vuoden aikana keskus on ottanut vastaan yli 300 000 poikaa ja tyttöä ja toteuttanut yli 50 ympäristöprojektia.
Nuorten ympäristökeskus on hyvin tunnettu Venäjällä ja ulkomailla.
Vuonna 2004 keskus voitti Vernadsky -säätiön kansallisen ympäristöpalkinnon työstään ympäristön turvallisuuden ja Venäjän kestävän kehityksen hyväksi.
Vuonna 2007 keskus palkittiin Euroopan ympäristökeskuksen sertifikaatilla työstään nuorison parissa Itämeren ja ympäristön suojelemiseksi.
Nuorten ympäristökeskuksen tausta
Pietari on yksi Venäjän miljoonakaupungeista. Sen sijainti Nevan varrella ja Itämeren rannalla tarkoittaa, että kaupungilla on merkittävä vaikutus rannikon ja meren ekosysteemeihin. Pietarin vesilaitos Vodokanal tekee työtä Itämeren suojelemiseksi kehittämällä jätevedenpuhdistusteknologiaa ja lisäämällä ympäristötietoisuutta nuorempien sukupolvien keskuudessa.
Vodokanalin Nuorten ympäristökeskus (YEC) perustettiin vuonna 2002 ja se sijaitsee Pietarin päävedenpuhdistuslaitoksen historiallisessa rakennuksessa. Yli 300 000 lasta otti osaa YEC:n ohjelmiin ja projekteihin viime vuosikymmenellä.
Keskuksen tarkoituksena on auttaa nuoria sukupolvia huomaamaan veden tärkeys ja arvokkuus, oppimaan joitakin yksinkertaisia vedensuojelumenetelmiä sekä yleisiä käytäntöjä, jotka edistävät järkevää vedenkulutusta Pietarissa.
Nuorten ympäristökeskus on moderni interaktiivinen tiedekeskus, joka on tarkoitettu niin lapsille kuin aikuisillekin. Se vetää vuorovaikutteisia seminaareja esikoulu- ja kouluikäisille lapsille, opiskelijoille ja aikuisille sekä toteuttaa ympäristöprojekteja. Kokonaisvaltainen oppimisprosessi perustuu kestävän kehityksen periaatteisiin. Nuorten osallistuminen oppimiseen tapahtuu viimeisimmän teknologian avulla ja heitä rohkaistaan myös omaan toimintaan.
Vuonna 2011 YEC perusti Itämeri huoneen Baltic Cruice ohjelman kanssa. Tämä tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden oppia yksityiskohtaista tietoa Itämerestä ja sen ympärysvaltioiden kulttuureista ja - mikä tärkeintä – auttaa ymmärtämään tapoja suojella sen ympäristöä. 3D-asetelma, jossa käytetään stereoskooppisia hologrammeja, päästää kävijät uppoutumaan Itämeren maailmaan opettamalla sen monimuotoisuudesta, ympäristöongelmista ja mahdollisista ratkaisuista. Jokainen lapsi saa mahdollisuuden ottaa osaa peleihin, laboratoriokokeisiin, keskusteluihin ja tietokilpailuihin ja pääsee kokeilemaan uusinta teknologiaa. Ohjelman tarkoituksena ei ole vain viihdyttää lapsia vaan kannustaa heitä myös ympäristövastuulliseen käytökseen, joka lopulta auttaa vähentämään ympäristövaikutuksia ja haittoja Itämerelle.
YEC:n järjestämät seminaarit opettajille ja yhteistyöprojekteille on suunniteltu edistämään tehokkaan ympäristökoulutuksen konseptia.
Nuorten ympäristökeskus (YEC) lyhyesti
- Nuorten ympäristökeskus Pietarissa on moderni interaktiivinen tiedekeskus, joka on tarkoitettu niin lapsille kuin aikuisille.
- Keskus tarjoaa erilaisia multimediateknologioita, kokeita ja pelejä, joiden avulla kävijät voivat oppia ympäristöstä.
- Keskuksen projekteihin osallistuminen auttaa lapsia kehittämään viestintä- ja sosiaalisia taitoja.
- Vuorovaikutteiset toiminnot ja ohjelmat on tarkoitettu 4-17-vuotiaille lapsille.
- Suurin osa YEC:n projekteista on kansainvälisesti suunnattuja Suomen, Saksan, Tanskan ja muiden maiden koululaisille.