Mikroroskaksi kutsutaan alle viiden millimetrin kokoista roskaa. Suurin osa mikroroskasta on erilaisia muovihitusia. Muovityyppejä on olemassa lukemattomia, ja ne sisältävät jo itsessään terveydelle vaarallisia myrkkyjä. Lisäksi ne voivat kemiallisten reaktioiden kautta sitoa itseensä merivedessä olevia ympäristömyrkkyjä eli ne toimivat tarttumapintoina esimerkiksi PCB-yhdisteille.
Muoviroskaa löytyy eniten rannikoilta ja asutuskeskusten läheisyydestä, mutta mikroskooppisen pienet partikkelit voivat kulkeutua pitkienkin matkojen päähän virtausten ja tuulten mukana. Merieliöt eivät osaa erotella näitä ravinnostaan, vaan saattavat erehtyä syömään niitä, sillä mikroroska on samankokoista kuin monien merieliöiden luonnollinen ravinto. Mikroroskaa onkin löytynyt muun muassa Skotlannin rannikon hummereista ja Englannin kanaalin kaloista.
Mihin tutkimusta tarvitaan?
Merien mikroskooppisen muoviroskan tutkiminen on uusi ja kiinnostava aihe eikä sen vaikutuksista ympäristön tilaan ole vielä täyttä varmuutta. Yleinen kiinnostus aiheeseen on tutkimuksen kannalta positiivista, vaikka suurta yleisöä kiinnostavatkin eniten ihmisille aiheutuvat haitat, joista on vielä varsin vähän tietoa saatavilla.
Tällä hetkellä mikroroskatutkimuksen päätarkoituksena on selvittää, paljonko mikroskooppista muoviroskaa on meressä ja mille alueille se on kerääntynyt. Roskan siirtymistä ravintoketjussa on myös tutkittu maailmanlaajuisesti. Ongelmallisinta tutkimuksessa on tällä hetkellä se, että ala on uusi eikä tutkimusmetodeille ole yhtenäisiä standardeja. Tällaiset olisi syytä määritellä EU:n tasolla, jotta tulokset olisivat hyvin vertailtavissa keskenään.
Tutkija työssään
Tutkija Julia Talvitie työskentelee Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen sekä Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY:n aloitteesta syntyneessä hankkeessa, jossa tarkastellaan jätevesiä meren mikroskooppisten roskien pistelähteenä. Projektin rahoittajana toimii Nesslingin säätiö.
Julian tavallinen työpäivä käynnistyy joko Viikin jätevedenpuhdistamolla tai Otaniemen vesilaboratoriossa. Tämänhetkisen tutkimuksen päätarkoituksena on selvittää, paljonko Viikin jätevedenpuhdistamo vastaanottaa muoviroskaa, miten se puhdistuu prosessissa sekä mitä puhdistettu vesi sisältää. Erilaiset muuttujat kuten vuorokaudenaika ja vuodenaika vaikuttavat siihen, mitä laitos vastaanottaa, joten tuloksista on pyrittävä tekemään yleisarvio, joka ei perustu ainoastaan tietyn ajankohdan kuormitukseen.
Käytännössä mikroroskatutkijan työ koostuu näytteenotosta jätevedenpuhdistamolla, näytteiden suodattamisesta sekä laboratorioanalyyseista. Muoviroskan tunnistaminen näytteistä saattaa olla pelkän mikroskoopin avulla haasteellista, ja siksi tutkijan arvion jälkeen varmistus tehdään erillisessä materiaalianalyysissa. Läheskään kaiken muovin alkuperää ei pystytä arvioimaan, mutta yleisellä tasolla niitä voidaan ryhmitellä; öljy- ja hiiliperäiset partikkelit ovat yleensä mustia ja vaatekuidut muotonsa perusteella tunnistettavia.
Julia on ollut mukana myös Itämerihaasteen tutkimusmatkalla m/s Muikulla alkusyksystä 2013, jolloin Saaristomerellä kartoitettiin pohjan happitilannetta ja samalla arvioitiin mikroroskan määriä satama-altaassa ja verrokkialueella Airistolla. Vaikka työolosuhteet laivalla eroavatkin monella tavalla normaalista laboratoriosta, menetelmät ovat kuitenkin varsin samanlaisia kuin puhdistamotutkimuksessakin - esimerkiksi Julian ja Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen tutkimusmestareiden yhteistyössä kehittämä suodatuslaite oli käytössä myös Muikulla.
Ratkaisuja muoviroskaongelmaan
Liikenne, teollisuus, kalastus ja monet muut ihmistoiminnot tuottavat muoviroskaa. Isotkin muoviesineet hajoavat ennen pitkää mikroskooppisen pieniksi paloiksi. Tällä hetkellä muovin tuotanto on halpaa, eikä sen kierrätykseen ole tarpeeksi panostettu. Julia kertoi, ettei mikroroskaa pystytä millään menetelmällä enää merivedestä poistamaan, ja siksi roskaantumisen ennaltaehkäisy olisi todella tärkeää. Kierrätyksen tehostamisen ja korvaavien materiaalien kehittämisen lisäksi muoviroskaa pystyttäisiin entistä tehokkaammin poistamaan jo vedenpuhdistamoilla, jos suodatustekniikoita parannettaisiin. Hulevesien ohjaus ja käsittely pitäisi myös ottaa prosessissa entistä tarkemmin huomioon.
Siitä huolimatta, että ympäristökasvatukseen panostetaan ja tietoisuus kierrätyksen tärkeydestä koko ajan paranee, tutkijalla on yksi toive; muoviroskaongelman ratkaisuun tarvitaan laajamittaista lakiin perustuvaa säätelyä EU-tasolla.