Löydä eroavaisuudet!
Kolme kuvaa kuvaavat Suomenlahden tilaa vuosina 1900, 1980 ja 1921. Kuvat on piirretty faktojen ja mielikuvien mukaan havainnollistamaan, miten lahden ekosysteemi on muuttunut ajan kuluessa. Kannustamme kävijöitä vertailemaan kuvia eroavaisuuksien löytämiseksi ja pohtimaan, miksi sama vesistö voi näyttää niin radikaalisti erilaiselta!
1900
1900-luvun alussa Suomenlahden rannikkoalueet olivat tiheästi asuttua aluetta. Kaupunkien asukasluvut kasvoivat, kun maaseudulta tuli tasaisesti väkeä. Tästä huolimatta myös maaseudulla asuvien määrä pysyi korkealla.
Merkittävä osa maaseudun asukkaista sai elantonsa perinteisistä käsityöammateista, kalastuksesta ja metsästyksestä. Loput väestöstä oli talonpoikia. 1900-luvun alkuun mennessä suurin osa viljelyyn sopivista maasta oli hyödynnettävänä, samaan aikaan kun metsää alettiin vähitellen käyttää loppuun. Paikoissa, jossa maaperä oli vähemmän hedelmällistä, talonpojat käyttivät maata karjan kasvatukseen. Talonpoikien tilat koostuivat pääosin pienistä yksittäisistä kotitalouksista.
Liikenneinfrastruktuuri alueella kehittyi nopeasti, muun muassa laivanrakennus ja uusien rautateiden ja laivaväylien luonti. Liikenteen parantuminen laittoi alulle uusien yhteisöjen synnyn. Venäjällä kesäasuntojen (ns. datšat) määrä lisääntyi ja niiden rakentaminen jatkui Suomenlahden viehättävälle rannikolle. Rakentaminen vaati huomattavia määriä puutavaraa, jota kuljetettiin suurien jokien kautta. Tämä aiheutti jokiekosysteemien vahingoittumista, jolloin joet eivät olleet enää sopiva kutupaikkoja kalapopulaatioille, jotka vaelsivat Itämerestä ja Suomenlahdelta.
Teollisuuden kasvun myötä syntyi uusia tehtaita ja laitoksia, jotka päästivät yhä enemmän saasteita ja näin ollen vaikuttivat vesistöihin ja ilmanlaatuun. Kaupungit aiheuttivat myös merkittävän osan päästöistä veteen, kun käsittelemättömät jätevedet laskettiin suoraan jokiin, joista ne kulkeutuivat edelleen Suomenlahteen.
1900-luvun alun taloudellinen toiminta johti monien eläinlajien elinympäristöjen heikkenemiseen. Tämä ja liikametsästys vähensi merkittävästi alkuperäisiä populaatioita. Monet suuret nisäkkäät ja arvokkaat kalalajit, kuten Itämeren sampi ja lohi, vahingoittuivat. 1900-luvun alkua pidetään alkuna ajalle, jolloin ihmisten toiminnalla alkoi olla haitallisia vaikutuksia ympäristöön.
1980
1900-luvun puolivälin jälkeen ihmisten aiheuttama kuormitus Suomenlahteen kasvoi merkittävästi. Kun aikaisemmin taloudellinen toiminta muodostui lähinnä pienistä yksittäisistä talouksista, vuosisadan puolivälissä suuret maatilat synnyttivät kaupallisen maatalouden. Paljon suuremman tuotantotehon myötä ne myös tuottivat enemmän saasteita. Tuloksena Suomenlahteen päätyneiden ravinteiden määrä on jatkuvasti kasvanut viimeisten vuosikymmenten aikana.
Teollisuuden kehittyminen ja väestönkasvu lisäsi kotitalouksien ja teollisuuden jätevesipäästöjä. Alueen suurin kaupunki - Leningrad (nykyinen Pietari) – päästi 1980-luvulle asti kaiken jätevetensä ilman mitään puhdistusta Suomenlahteen.
1900-luvulla kemianteollisuus esitteli uusia synteettisiä aineita ja materiaaleja, joita ihmiset saattoivat käyttää jokapäiväisessä elämässään: pesuaineita, vaatteita, astioita, leluja, paperitavaraa, huonekaluja, pakkaus- ja rakennusmateriaaleja. Näiden hyödyntämiseen ei löytynyt ratkaisuja, mikä johti kaatopaikkojen täyttymiseen kotitalousjätteillä, suurten alueiden roskaantumiseen ja myrkyllisten aineiden joutumiseen ympäristöön.
Alueen ekosysteemit olivat kärsineet ankaria kadotuksia energiateollisuuden kehittymisen takia 1900-luvun toisella puoliskolla. Varsinkin palamispäästöjen pitoisuudet lisääntyivät tuotantoteholtaan suurten laitosten käyttäessä fossiilisia polttoaineita.
Kahden ydinvoimalan rakentaminen Venäjälle ja Suomeen toi aivan uudenlaisen saastemuodon – lämpösaasteen, kun laitoksien jäähdytysjärjestelmissä käytetty vesi johdettiin suoraan lahteen. Lisäksi tämä lisäsi riskiä radioaktiivisiin päästöihin ydinonnettomuuden sattuessa.
Ajoneuvojen määrä nousi 1900-luvun toisella puoliskolla, mikä johti ilmansaasteiden lisääntymiseen ja epäpuhtauksiin maan ja meren ekosysteemeissä. Uusia laivareittejä tehtiin, mikä teki Suomenlahdesta yhden maailman vilkkaimmin liikennöidyistä merialueista. 1900-luvulla alueen ongelmaksi tulivat öljytankkereiden kuljetukset matalilla ja hankalilla Suomenlahden vesillä. Öljyvahinkoja alkoi esiintyä vuosittain. Tuhannet meressä tai sen läheisyydessä eläneet eläimet, kuten linnut ja kalat, kuolivat myrkyllisten saasteiden vuoksi.
1900-luvun toisella puoliskolla useat tekijät ovat vaikuttaneet Suomenlahden maiseman muuttumiseen, kuten asuin- ja kaupallisten rakennusten rakentaminen rantaviivalle ja saarille, satamien ja terminaalien rakentaminen, uudet vesirajat, maan käyttöönottotyöt matalilla vesillä, ruoppaustyöt itäisessä osassa Suomenlahtea ja padon rakentaminen.
Näiden seurauksena monien eläin- ja kasvilajien elinolot heikkenivät ja elinympäristöt tuhoutuivat, kuten useiden kalalajien tärkeät pesimäpaikat ja kosteikkojen lintujen pysähtymispaikat, jonne linnut lensivät pesimään Länsi-Euroopan ja Afrikan talvehtimisalueilta.
Taloudellinen toiminta alueella ja ennen kaikkea metsien raivaaminen ja lisääntynyt luonnon häiriöityminen aiheutti useiden lajien populaatioiden heikkenemistä. Tätä myös aiheutti toisilta alueilta leviävien kasvien ja eläinten ilmaantuminen alueelle. Nämä tulivat Suomenlahteen puhdistamattoman painolastiveden mukana, joka päästettiin suoraan laivoista. Osa niistä on sopeutunut, alkanut levitä ja vienyt elintilaa alkuperäisiltä lajeilta. Vastaava prosessi tapahtui maan ekosysteemeissä. Esimerkiksi tuodut lajit kanadanmajava ja Amerikan minkki ovat melkein kokonaan syrjäyttäneet alkuperäiset lajit euroopanmajavan ja vesikon.
Kaikki nämä tekijät ovat vaikuttaneet siihen, että 1980-luvulla Suomenlahden ekologinen tila oli erittäin uhkaava. Ihmiset vaaransivat oman ympäristönsä, kotinsa. Tämä ei vaikuttanut vain elämäntapoihin vaan myös ihmisten terveyteen.
2021
Miksi vuosi 2021?
Vuosi 2021 on vuosi, jolloin Helcomin Itämeren suojelun toimenpideohjelman tavoitteet pitäisi olla saavutettu kunkin Itämeren alueen maan ponnistelujen ja kansainvälisen yhteistyön avulla.
Vuonna 2007 Helcomin ministerikokouksessa Krakovassa, Puolassa kaikki rannikkovaltiot ja Euroopan unioni hyväksyivät strategian palauttaa Itämeren hyvä ekologinen tila vuoteen 2021 mennessä. Itämeren toimenpideohjelman päätavoitteena on torjua ihmisten toiminnasta johtuvaa jatkuvaa meriympäristön heikkenemistä.
Strategia huomioi neljä Itämeren ympäristöön vaikuttavaa ongelmaa, joihin tulisi keskittyä seuraavina vuosina:
Rehevöityminen on Itämeren suurin ongelma. 1900-luvun alusta lähtien Itämeri on muuttunut vähäravinteisesta kirkasvetisestä merestä rehevöityneeksi meriympäristöksi. Korkeat ravinnepitoisuudet johtavat meriekosysteemin epätasapainoiseen toimintaan: voimakkaaseen levän kasvuun, liialliseen rihmalevien ja kasviplanktonin kukintaan, liialliseen orgaanisen aineksen tuottoon, kasvavaan hapenkulutukseen, happikatoon ja toistuvaan sisäiseen kuormitukseen, pohjaveden eliöstön ja kalojen kuolemiseen.
Meren saastuminen haitallisilla aineilla tarkoittaa, että suuri määrä ihmistoiminnan aiheuttamia aineita joutuu meriympäristöön. Nämä voivat olla aineita, jotka eivät luontaisesti kuulu ympäristöön tai jotka johtavat luontaisten pitoisuuksien ylittymiseen. Vaikka joidenkin haitallisten aineiden päästöt on estetty viimeisen 20-30 vuoden aikana, ongelma on edelleen olemassa, ja joidenkin uusien aineiden pitoisuudet ovat vielä kasvaneet (esim. perfluoratut yhdisteet).
Kerran Itämereen päästessään, haitalliset aineet voivat pysyä vesistöissä todella pitkiä aikoja ja kertyä ravintoketjussa tasoille, jotka ovat myrkyllisiä merieliöille. Haitalliset aineet aiheuttavat eläinten yleisen terveydentilan heikentymistä, lisääntymiskyvyn heikentymistä, erityisesti ravintoketjun ylimmillä petoeläimillä, ja ravinnoksi käytettävien kalojen haitta-ainepitoisuuksien suurenemista.
Luonnon monimuotoisuuden säilyminen. Itämeri on ainutlaatuinen yhdistelmä meren ja makeanveden lajeja ja elinympäristöjä, jotka ovat sopeutuneet murtovesiolosuhteisiin. Itämeren monimuotoisuuden suojeleminen on edellytys meriekosysteemin vastustuskykyisyydelle ja sille, että se pystyy sopeutumaan muuttuviin olosuhteisiin.
Merenkulku. Itämeri on yksi vilkkaimmin liikennöidyistä alueista maailmassa. Laivojen, erityisesti öljytankkereiden, sekä määrät että koot ovat kasvaneet viimeisten vuosikymmenien aikana, ja tämän trendin oletetaan edelleen jatkuvan. Raskas liikenne kulkee kapeilla salmilla ja matalissa vesissä, jotka ovat jään peitossa pitkän aikaa. Tämä tekee Itämeren alueen vaikeasti navigoitavaksi. Merkittävimmät laivaliikenteen negatiiviset vaikutukset vesistöihin ovat päästöt ilmaan, laittomasti tai vahingossa tehdyt öljyvuodot, haitalliset aineet ja muut jätteet veteen, ja vieraiden eliöiden kulkeutuminen laivojen runkojen ja panolastitankkien veden mukana.
Odotamme, että vuoteen 2021 Itämeren suojelun toimenpideohjelman tavoitteet on saavutettu ja Itämeri ja niin ikään Suomenlahti tulisi olemaan:
Rehevöitymisen vaikutuksista vapaa, mikä tarkoittaa:
- ravinteiden pitoisuudet ovat lähes luonnollisella tasolla
- puhdasta vettä
- leväkukinnot ovat luonnollisella tasolla
- eläinten ja kasvien luonnollista levinneisyyttä ja esiintymistä
- luonnollisia happipitoisuuksia
Vapaa haitallisista aineista, mikä tarkoittaa:
- haitallisten aineiden luonnollisia pitoisuuksia
- kaikkia kaloja on turvallista syödä
- tervettä luontoa
- radioaktiivisuus tasolla ennen Chernobyliä
Suotuisalla monimuotoisuuden tasolla, mikä tarkoittaa:
- luonnollisia meri- ja rannikkomaisemia
- kukoistavaa ja tasapainoista eläin- ja kasviyhteisöä
- toimintakykyisiä lajien populaatioita
Merenkulku hoidetaan ympäristöystävällisesti, mikä tarkoittaa:
- kansainvälisten määräysten täytäntöönpanoa – ei laittomia vuotoja
- turvallista meriliikennettä ilman vahinkopäästöjä
- tehokkaita hätätilanne- ja toimintavalmiuksia
- pienimpiä mahdollisia jätepäästöjä laivoista
- ei vieraslajien kulkeutumista laivojen mukana
- ei valumia rannikoilta
- pienimpiä mahdollisia määriä päästöjä avomerilaitoksilta
