/.../Kiislat, nuo pohjoisten rannikoiden linnut, ovat valinneet Pakrin niemen kalkkikivikalliot pesimäpaikakseen. Näimme yhden niistä lentävän kalliokielekkeen halkeaman takaa. Katselimme, miten punajalkainen lintu laskeutui sinivihreään veteen hiilenmustilla siivillä, jotka olivat valkeiden laikkujen täplittämiä. Kun tarkkailimme edessämme avautuvaa merta kiikareilla, näimme lähes 30 kiislaa. Ne liitelivät huolettomina ja rauhallisina levottoman meren tyrskyjen yläpuolella. Osa niistä hävisi silloin tällöin näkyvistä aallonharjan varjoon tai sukelluksiin veden syvyyksiin. Muutama nousi hetkeksi ilmaan, vain syöksyäkseen jälleen veteen. /.../
Pilte ja hääli Eesti loodusest
/.../ meri on luonnonvoimista kaikista väkevin, ja samalla meille kaikista läheisin. Saavuimme sen rannikoille viisituhatta vuotta sitten, raivasimme tiemme metsien halki ja asetuimme aloillemme. Nyt olemme tässä, meren merkit mukanamme.
Hõbevalge
Kaikki päätyy lopulta mereen. Meri ottaa vastaan kaiken. Kun kuolemme, ruumiimme hajoavat hitaasti tullakseen osaksi uutta kiertokulkua. Meren kiertokulkua.
Meri
Minulla oli ystäviä ja sukulaisiakin Tallinnassa, ja viihdyin sielläkin hyvin. Kaupunki oli hyvin kosmopoliittinen, kuten Viipurikin ja sen iloinen henki tarttui siellä asuviin suomalaisiinkin säilyen vielä sittenkin, kun maailman poliittinen tilanne pakotti heidät palaamaan Suomeen.
Suursaaren Emma
Suomenlahden saaristolaiset eivät olleet vain taitavia ja rohkeita kalastajia ja hylkeenpyytäjiä vaan myös ahkeria ja hyvätapaisia, he tunsivat maailmaa paljon kotisaariaan laveammalta, seurasivat aikaansa ja opettivat lapsensakin lukemaan jo nuorella iällä.
Rantarosvojen saaristo. Itäinen Suomenlahti 1700-luvulla
Meri on suuri olento, joka on toisinaan hyvällä tuulella ja toisinaan huonolla. Ja on aivan mahdotonta tietää miksi. Siitä näkee vain pinnan.
Muumipappa ja meri
Mummi rakasti ja vihasi, kaipasi merta. Meri oli viedä häneltä veljen, rampautti isän, vei monia sukulaisia, vei rakkaimman elämänkumppanin. Merestä suursaarelaiset saivat elantonsa, se kuljetti heitä Suomenlahdella, sen äärellä aisti vapauden ja tiet kaikkialle.
Meri
Kaikki minkä jätämme jälkeemme maahan, liukenee jonkin ajan kuluttua ja valuu Itämereen. Niin on käynyt jo todella kauan. Niin kauan kuin me olemme olleet olemassa.
Meri
Veden peilimäinen pinta alkoi rakoilla ja aaltojen liplatus rikkoi hiljaisuuden. Myös minussa liikahti jokin, kun seurasin luonnonvoimien majesteettista näytöstä...
Путешествие из Петербурга в Москву